Siirry sisältöön

Älvsbytalon muuttovalmis talopaketti Saara näyttää mallia tehokkaaseen tilasuunnitteluun

Uusi talopaketti Saara on 85-neliöinen, muuttovalmis omakotitalo, jossa hyvä suunnittelu korvaa suuret neliöt. Avarien oleskelutilojen ja energiatehokkuutensa ansiosta Saara on pätevä ratkaisu myös vapaa-ajankodiksi. Uutuusmalli Saaran toimitukset alkavat marraskuun 2018 alusta. 


– Yhä useammat asiakkaat etsivät mieluummin tehokkaita neliöitä kuin suurta kokoa, kertoo Älvsbytalon myyntijohtaja Petri Torvinen. – Esimerkiksi viime vuonna lanseeraamamme pikkutalo Siiri nousi heti hyvin suosituksi, hän jatkaa. – Moni asiakas kuitenkin kaipasi yhtä huonetta lisää, vaikkapa makuuhuoneeksi tai kodin harrasteille. Nyt nämä toiveet on kuultu ja toteutettu.

Saarassa on avaran keittiö-oleskelualueen lisäksi vielä 3 huonetta, 2 wc:tä, sauna ja vaatehuone. –  Isot ikkunat tuovat valon ja ympäröivän luonnon kauniisti sisätiloihin, ja kevään tullen ovet avautuvat suoraan oleskelutiloista terasseille, kuvailee Älvsbytalon Petri Torvinen uutuustalon ratkaisuja.

Älvsbytalot ovat lähes nollaenergiataloja

Saara täyttää sekä omakotiasujan että vapaa-ajanviettäjän toiveet. Vapaa-ajankodeilta vaaditaan usein täydellisiä nykyaikaisen omakotitalon ominaisuuksia. Energiatehokkuus on yksi tärkeimmistä kriteereistä silloin, kun kakkoskotia halutaan käyttää ympäri vuoden. – Älvsbytalot ovat lähes nollaenergiataloja. Talojen seinärakenne on massiivinen, ne ovat tiiviitä ja kaikissa on poistoilmalämpöpumppu, kertoo Torvinen.

Poistoilmalämpöpumppu ottaa sisäilman lämpöenergian talteen ennen kuin se puhalletaan ulos. Pumppu hyödyntää myös ihmisten, eläinten, valaisimien ja sähkölaitteiden tuottaman lämpöenergian. Poistoilman energiasta saadaan hyödynnettyä jopa 80 %. Lisäksi pumppu pitää sisäilman laadun erittäin hyvänä.

Pohjoismaisuus tiukentaa vaatimuksia

Älvsbytalo on Ruotsin suurin pientalovalmistaja. Taloja myydään Ruotsin ja Suomen lisäksi myös Norjassa. Suomessa Älvsbytalot tehdään Kauhajoen talotehtaalla, valvotusti kuivissa sisätiloissa. Talot tuodaan rakennuspaikalle valmiina elementteinä ja viimeistellään tontilla muuttovalmiiksi.

– On ollut mielenkiintoista seurata, miten pohjoismainen toiminta vaikuttaa talojen suunnitteluun, taustoittaa Petri Torvinen. – Koska Älvsbytalot ovat joka maassa samanlaisia, ne suunnitellaan aina juuri kaikkein tiukimpien vaatimusten mukaan, on sitten kyse rakentamismääräyksistä, esteettömyydestä tai sääoloista. Kaikkien tiukimmat vaatimukset esimerkiksi lumikuormien kannalta ovat Norjassa, joten rakennamme Suomenkin talot näiden vaatimusten mukaan.

Paras asiakastyytyväisyys ja parhaat maksuehdot

Älvsbytalon asiakkaat eivät maksa talostaan mitään, ennen kuin toimitus ja työn laatu on hyväksytty lopputarkastuksessa. Tämän jälkeen astuvat voimaan 2 vuoden tuotetakuu ja 10 vuoden rakennetakuu. Laatua seurataan tarkasti koko tuotantoprosessin ajan.

Huolellinen rakentamisen ja palvelun laatu heijastuvat myös Älvsbytalon ostajien asiakastyytyväisyyteen.

– Asiakkaiden tyytyväisyys Älvsbytaloon on ollut alan kärkitasoa jo vuosikymmenten ajan, kertoo tutkimusjohtaja Jaakko Jussila Rakennustutkimus RTS Oy:stä. – Nyt viimeisimmässä tutkimuksessa Älvsbytalo oli peräti jokaisessa ominaisuudessa ykköspaikalla, mikä on huikean hyvä tulos.

Puolueettoman Rakennustutkimus RTS Oy:n tekemä tutkimus mittaa asiakkaiden tyytyväisyyttä talotoimitukseen, talomyyjään, talotehtaaseen ja pystytykseen.

 

Lisätietoja:

Älvsbytalo Oy, myyntijohtaja Petri Torvinen, puh. 020 7939 621, petri.torvinen@alvsbytalo.fi

Rakennustutkimus RTS Oy, tutkimusjohtaja Jaakko Jussila, puh. 040 9005 610


Tutkimuslähde:

Rakennustutkimus RTS Oy, Omakotirakentajatutkimus 2017/18 RV

 

Tilaa uusi talokuvasto 

 

Korkeaa laatua markkinoiden edullisimpaan hintaan on syy, miksi Älvsbyhus on Pohjoismaiden suurin puisten tilaelementtitalojen valmistaja. Yhtiön 74-vuotisen historian aikana yli 41 000 perhettä on valinnut kodikseen Älvsbytalon. Talot rakennetaan sisätiloissa valmiiksi tilaelementeiksi, jotka ammattitaitoiset asentajat pystyttävät. Älvsbyhus on ruotsalainen yritys, jolla on Suomessa tytäryhtiö, talotehdas ja 14 myyntikonttoria. Kauhajoen tehdas on toimittanut yli 3000 taloa vuodesta 2005 lähtien.

 

Saara. 4 h + k + sauna 85,0 , kerrosala 100,0 m². Artikkelin Saara-talot sisältävät lisävalintoja.

 

Haemme sähköasentajaa – tule meille töihin!

Haemme sähköasentajaa vakituiseen työsuhteeseen talotehtaallemme Kauhajoelle erilaisiin sähköasennustehtäviin.

Lue lisää