Siirry sisältöön

Rakentajan blogi: Parempi varman päälle


20.3.2020


Olen hoitoalalla töissä ja päiväni ovat nyt keväällä aikamoista haipakkaa. Ehkä juuri siksi osaan olla monista rakentamisessa tekemistäni ratkaisuista erityisen iloinen. Tosin vähemmälläkin olisin voinut itseni päästää – mutta vain yhdessä asiassa.


Uuden kotini rakentamisessa olen halunnut alusta asti pelata varman päälle. Valitsin Älvsbytalon, koska se on minulle entuudestaan tuttu ja hyväksi havaittu. Hinnan ja laadun suhde on mielestäni enemmän kuin kohdillaan.

Edellisen kotini myin heti, kun päätös uudesta oli tehty. En halunnut ottaa mitään riskejä. Asun nyt rakennusajan vuokralla tulevan kotini lähistöllä täällä Vihdin Nummelassa, ihan tulevan Sepänpihan Kotinäyttelyalueen vieressä. Näin minun on myös helppo seurata, mitä tontilla tapahtuu.
Ja helppo kertoa siitä myös teille.

Muottivaluihin tarvittiin noin 3 kuutiota betonia. Styroksit toimivat routaeristeenä ja muotin pohjina.

Sitten olikin jo Älvsbytalon vuoro astua hommiin.
Palkit tuotiin Kauhajoen tehtaalta maanantaina ja ne asennettiin paikoilleen saman tien.

Älvsbytaloissa on tuulettuva rossipohja. Talon alle jää 80 cm korkea ryömintätila, jonka kautta vesi- ja viemäriliitäntöihin pääsee helposti käsiksi myös myöhemmin, jos tarpeen.

Tässä kuvassa perustuksiin on jo asennettu vyöryntälevyt (suojaavat perustuksia ja estävät täyttömaan liikkumista).

Talon ja siihen kytketyn autotallin alla on palkkiperustus.
Terassin alle tulee harkkopilarit, joita näkyy valettuina etualalla.

Kaikki levyt ja muotit jäävät piiloon tulevien maakerrosten alle.

Maksan vasta valmiina

Älvsbytalo maksetaan vasta sitten, kun se on muuttovalmis. Tämä taitaa olla sellainen etu, että sitä ei kellään muulla talovalmistajalla ole. Minusta se on ihan loistavaa. Rakennusaikana ei tarvita päällekkäistä rahoitusta talopaketin maksuun, vaan maksan vain vuokraa tilapäisasunnostani.

Muutoinkin rahapeli on Älvsbytalon kanssa hyvin selkeää. Talopaketilla on selkeä hinta samoin kuin tekemilläni lisävalinnoilla (terassi, autotalli…).

Palapeli vai paketti?

Tonttityöt olisi sittenkin ehkä kannattanut ostaa pakettina yhdeltä urakoitsijalta sen sijaan, että olen itse säätänyt ja aikatauluttanut eri tekijöiden etenemistä. Oppia ikä kaikki. Rakennan jo kolmatta taloani, mutta tämä on ehdottomasti haastavin tontti, jonka kanssa olen touhunnut.

16. huhtikuuta kello 7

Silloin alkaa taloni pystytys. Sitä ennen tontilla tehdään vielä sadevesijärjestelmää, viimeistellään putkityöt ja täytetään sekä siistitään tontti. Leudot kelit ovat aiheuttaneet melkoista löllöä ja hankaloittaneet maatöitä. Kaikeksi onneksi tekijä on loistava.

Ensi viikolla tontti on jo (siltä lupaavasti näyttää) kunnossa ja odottaa talopakettia.

Minä ja Älvsbytalomyyjä Marja Lindqvist osallistumme yhdessä kunnan järjestämään infoon (se pidetään tietenkin nyt verkossa), jossa käydään läpi kesäkuisen Kotinäyttelyn asioita. Olisi hienoa, jos sinäkin pääset kesällä mukaan katsomaan alueen pikkutaloja www.kotinayttely.fi Oma Siirini on näyttelyssä kohdenimellä Kuparus.

Terveisin Marjo

Terveisiä saunasta! Naapurini Tarja (vas.) rakentaa myös yksin. Olet tervetullut kesällä katsastamaan meidän molempien uudet kodit.
Tilaa talokuvasto