Siirry sisältöön

Rakentajan blogi: Talostani tulee tv-tähti!


1.5.2020

Rakennan taloani Sepänpihan alueelle Nummelaan, jonne oli kesäksi suunniteltu Kotinäyttely-messutapahtuma.
Kotinäyttely siirtyy nyt televisioon ja nettiin. Olet lämpimästi tervetullut virtuaalikierroksille kotiini, kunhan ohjelmat ja esittelyt valmistuvat. Taloni rakentaminen etenee täysin suunnitellusti niin, että muutan Ada-kissani kanssa uuteen kotiin heinäkuussa.

Lisätietoja messutapahtuman uusista muodoista voit lukea Kotinäyttelyn sivuilta kotinayttely.fi. Kukapas tietää, vaikka minustakin (tai Ada-kissastani) vielä tulisi tv-tähti, sillä ohjelmassa on mukana myös alueen uusia asukkaita. Messuohjelmia isännöi Perttu Sirviö (tv:stä tuttu), joka myös rakentaa täällä Sepänpihan alueella.

Messuohjelmia isännöi Perttu Sirviö, joka myös rakentaa täällä Sepänpihan alueella.

Monipuolinen maalausloma

Tällä viikolla olen pitänyt ystäväni Annen kanssa maalauslomaa aikeenamme maalata talo ulkopuolelta. Meiltä homma sujuu, sillä yhteistä kokemusta on ehtinyt kertyä jo 30 vuoden takaa, jolloin maalasimme ensimmäisen Älvsbytaloni. Nyt viikon varrella Siiri-taloni autotalli on jo saanut pintaansa kauniin harmaata Tuisku-sävyä. Tosin paikalla ovat olleet myös tunnelmat kylmä, vesi ja viima. Niin tuttuja meille kaikille!

Joustavasti limittäin ja lomittain

Me sinnikkäät maalarit kyllä pärjäämme säässä kuin säässä; maali ja maalaaminen sen sijaan vaativat muutamaa plussa-astetta ja kuivia kelejä. Lämpimien hetkien välillä olemme tehneet tehokkaasti kaikenlaista muuta kuin maalanneet: pesseet talon kaikki ikkunat, siivonneet taloa sisältä ja ulkoa, käyneet puutarha- ja rautakaupoilla – ja nauttineet grillailusta. Katettu terassi on jo nyt osoittautunut vallan mainioksi suojapaikaksi. Ihanaa on myös se, että talo on ollut heti alusta asti lämmin ja vesi sekä vessa toimivat.

Oli oma valintani, että halusin ulkomaalata taloni tässä vaiheessa. Älvsbytalot tulevat tehtaalta suojamaalattuina, ja maalaus olisi hyvin voinut odottaa. Mutta minusta kun ei oikein ole odottajaksi!

Maalauslomamme jatkuu vielä ensi viikon. Sen jälkeen töitä jatkaa taas Älvsbytalo, joka vastaa kokonaisuudessaan sisätilojen viimeistelystä. Oih, ihan pian näen valitsemani tapetit seinillä ja laminaatit lattioissa. Olen rakastunut, jo nyt!

Pysythän kuulolla blogini tapahtumissa. Kesä keikkuen tulevi ja juhannukseksi taloni on jo valmis.

Terveisin Marjo ja Ada-kissa

 

Tilaa talokuvasto