Siirry sisältöön

Unelma ihanasta kodista toteutui


Älvsbytalon hankkinut Anzelika Rissanen muistelee talon pystytyspäivää hyvillä mielin.

– Puolitoista tuntia talon pystytyksestä pääsin taloon sisälle ja sähköt olivat heti käytössä. Olisi voinut vaikka kahvit keittää! Se oli sellainen hetki että tuli tippa silmään. Tämä unelma on oikeasti toteutunut!

Uuden kodin etsintää

Anzelika Rissanen asui aiemmin pienessä kaksiossa Jyväskylän keskustassa. Hän haaveili omasta rauhasta, tilavasta kodista ja puutarhasta talon ympärillä. Pitkään jatkunut myyntiin tulevien talojen seuranta ei tuottanut tulosta. Aiemmat kokemukset vanhan talon korjausrakentamisesta olivat tehneet selväksi, että iäkkään talon ylläpito saattaa olla työlästä ja yllätyksiäkin voi tulla.

Kun eräs Älvsbytalon hankkinut tuttu kertoi tyytyväisenä rakentamisen sujuvuudesta, uuden kodin rakentaminen alkoi kiinnostaa.

– Otin yhteyttä Älvsbytaloon, ja yhteistyö taloedustajan kanssa toimi alusta alkaen älyttömän hyvin, Anzelika iloitsee. – Heti seuraavana päivänä onnistui esittely ja sain konkreettisen esimerkin siitä, millainen uusi kotini voisi olla. Olen ajatellut että voisin soittaa Älvsbytalon toimitusjohtajalle ja antaa hyvää palautetta. Kodin rakentamisen helppous toteutui alusta loppuun sataprosenttisesti! Myös Uuraisten kunnan kanssa kaikki sujui mainiosti.

Rakentamisen moniammatillinen työryhmä

Anzelika toteaa, että yhteistyö Älvsbytalon muunkin tiimin kanssa sujui hienosti. Talomyyjä oli yhteydessä välillä useita kertoja viikossa.

– Voisi sanoa että Älvsbytalolla on moniammatillinen työryhmä rakentamisen osaajia, joista jokainen osaa hommansa. Ja kaikki pitivät minut ajan tasalla siitä mitä tapahtuu. Sain hyviä vinkkejä ja minulle kerrottiin eri vaihtoehdoista. Ei tarvinnut pelätä, esitänkö tyhmiä kysymyksiä.

Anzelika kiinnitti huomiota siihen että aikataulut pitivät täsmälleen. Sovittuja ajankohtia ei muutettu. Samaten sovittu myyntihinta pysyi loppuun asti samana, mikä on asiakkaalle erittäin tärkeää.


Onko tämä tosiaan minun!

Anzelika asuu nyt uudessa kodissaan ja on siihen hyvin tyytyväinen.

– Välillä tuntuu että apua, onko tämä tosiaan minun!

Astmaatikkona Anzelikalle on tärkeää hyvä huoneilma. – Minun on täällä tosi helppo hengittää, ja se on ihanaa. Lääkkeitä ei ole nyt tarvinnut käyttää. Hyvä ilmanvaihto onkin mielestäni yksi tämän kodin parhaita ominaisuuksia.

Myös talon pohjaratkaisu miellyttää Anzelikaa. Neliöitä on reilu 80, mutta tuntuu että tilaa ympärillä on enemmän.

– Huoneet tuntuvat isommilta kuin ne ovatkaan, Anzelika kertoo. – Lempihuoneeni on keittiö... ja olohuone, ja makuuhuone. Keittiössä on aina hyvä tunnelma ja olohuoneessa on upeat näköalat järvelle.


Uusi koti helposti, luotettavasti ja turvallisesti

– Yhtäkään yötä en rakennusprosessin aikana valvonut, Angelika toteaa. – Se kertoo hyvin siitä, että prosessi eteni koko ajan helposti, luotettavasti ja turvallisesti. Kesä oli tosi sateinen ja jännitin vähän, kastuuko talo toimituksen yhteydessä. Kun talo on rakennettu kuivissa olosuhteissa talotehtaassa, olisi kurjaa jos se kastuisi viime hetkellä. No, sinä päivänä ei satanut mutta vaikka olisikin satanut, eipä se olisi kastunut – se oli pakattu erittäin huolellisesti! Tosi hienosti hoidettu alusta loppuun asti.

Tilaa talokuvasto