20 huhtikuu 2022

Älvsbytalo jatkaa ykkösenä: talotoimitusten paras asiakastyytyväisyys

Älvsbytalo on pitänyt talotoimitusten asiakastyytyväisyyden ykkössijan hallussaan jo koko 2000-luvun ajan, yli 20 vuotta! ”Kärkipaikan pitäminen vuodesta toiseen kertoo siitä, että asiakastyytyväisyys on pitävällä pohjalla”, painottaa Rakennustutkimus RTS Oy:n tutkimusjohtaja Jaakko Jussila.

Puolueeton Omakotirakentajatutkimus toteutetaan vuosittain laajalla otannalla, ja siinä seurataan kaikkia johtavia talovalmistajia. Tutkimustulos perustuu yli tuhannen Älvsbytalon ostajan kokemuksiin vuosina 2000–2021. Tuoreimman 2022 tutkimustuloksen mukaan 96,7 % Älvsbytalon ostaneista asiakkaista on tyytyväisiä talotoimitukseensa.

”Toimintamme keskipisteessä ovat asiakkaat. Haluamme tarjota hyvää asumista markkinoiden kilpailukykyisimpään hintaan”, kertoo Älvsbytalon toimitusjohtaja Jan-Erik Rusk.

”Asiakkaamme saavat meiltä laadukkaan kodin muuttovalmiina ja turvallisesti. Koko rakentamisen prosessi on alusta loppuun – metsästä muuttovalmiiksi puutaloksi asti – omassa hallinnassamme ja vastuullamme.”, kuvailee Rusk.

Älvsbytalot rakennetaan sisätiloissa talotehtaalla mahdollisimman valmiiksi. Asiakkaan tontilla talo pystytetään harjakorkeuteen päivässä, ja saadaan siten nopeasti säältä suojaan. ”Uusi koti on muuttovalmis jo kuukauden kuluttua pystytyksestä – ja vasta siinä vaiheessa asiakas maksaa. Mitään ennakkomaksuja ei ole.”

Älvsbyhus on perinteikäs pohjoismainen perheyritys, ja Ruotsin johtava talovalmistaja. Suomessa Älvsbytalot rakennetaan Pohjanmaalla, Kauhajoen talotehtaalla. ”Suomen markkinoilla kasvumme on ripeää, viime vuonna noin 30 prosenttia”, Jan-Erik Rusk kertoo. Älvsbytalot ovat suosittuja sekä kodiksi että ympärivuotiseen vapaa-aikaan.

Älvsbytalo tarjoaa turvaa ja asiakastyytyväisyyttä

  • Pitävät kustannusarviot ja aikataulut
  • Vuoden hintatakuu: hinta pysyy muuttumattoman vuoden ajan talotilauksesta
  • Ainutlaatuinen maksuehto: talo maksetaan vasta valmiina
  • Energiatehokas puutalo markkinoiden kilpailukykyisimpään hintaan
  • Toimivat, avarat tilat ja raikas sisäilma
  • Omaksi kodiksi tai laadukkaaseen vapaa-aikaan

Lisätietoja:

Jan-Erik Rusk
toimitusjohtaja
Älvsbytalo Oy
puh. 020 793 9630
jan-erik.rusk@alvsbytalo.fi

Jaakko Jussila
tutkimusjohtaja
Rakennustutkimus RTS Oy
puh. 040 900 5610


Rakennustutkimus RTS Oy
on puolueeton, suomalainen tutkimusyritys, joka on seurannut rakentamisen markkinoita jo vuodesta 1983.

Älvsbytalo kuuluu Älvsbyhus-konserniin ja olemme Pohjoismaiden johtava talovalmistaja. Konserni on perheyritys kolmannessa polvessa. Olemme suunnitelleet, valmistaneet ja pystyttäneet jo yli 44 000 muuttovalmista taloa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Rakennamme asiakkaidemme kodit markkinoiden kilpailukykyisimpään hintaan, laadusta tinkimättä.

Lisää ajankohtaisia uutisia

Ajankohtaista

9 syyskuu 2022

Märkätila-asentaja. Tule meille töihin!

Lue uutinen
Ajankohtaista

9 syyskuu 2022

Sähköasentaja. Tule meille töihin!

Lue uutinen
Ajankohtaista

7 toukokuu 2022

RekryKoulutus jatkuvana NONSTOP-hakuna

Lue uutinen

Etsitkö vastauksia?

Olemme valmiina auttamaan kaikissa kysymyksissäsi.

Tilaa talokuvastomme

Ilmaiseksi