Kotona

Pia rakennutti yksin uuden talon

”Tärkeintä on ottaa se ensimmäinen askel.”

Yhden naisen ja kahden kissan kokoinen omakotitalo

Pia West tarvitsi itselleen ja kahdelle kissalleen uuden kodin. Oman talon. Kun sellaista ei löytynyt valmiina, hän rakennutti muuttovalmiin Älvsbytalon Saaran juuri ”haluamaani kohtaan maapallolla”, Vaasan Sundomin Söderfjärdeniin.

Söderfjärdenin alue on valtava, muinaisen meteoriitin jättämä törmäyskraateri, joka nykyisin lainehtii viljavaa peltoa. Kraaterialueelle ei saa rakentaa, mutta tiukan metsästyksen jälkeen Pia West onnistui ostamaan kiinteistön kraaterin laidalta. Uuden kodin maisemat avautuvat nyt suoraan Fjärdenille. –Täällä ajatus kulkee ja sielu hengittää.

Hankittu maa-alue oli Pian tarkoituksiin turhan suuri, siellä tönötti vain purkukuntoinen lato, eikä sitä ollut kaavoitettu omakotirakentamiseen. Sinnikkyydellä asiat kuitenkin etenivät: Pia sai rakennusluvan.

Selkeä, avara, valoisa Älvsbytalo

Alusta asti Pialle oli selvää, että hän haluaa rakennuttaa muuttovalmiin talon. Muutaman vaihtoehdon jälkeen hän päätyi Älvsbytalo Saaraan. –En halunnut isoa taloa, vaan sopivan. Semmoisen selkeän, valoisan ja avaran.

Talovalmistajana Älvsbytalo oli Pialle tuttu jo entuudestaan. –Tiesin, että taloissa on hinta–laatu-suhde kohdillaan. Älvsbytaloissa asuvat tuttavani ovat olleet taloihinsa erittäin tyytyväisiä.

Unelmien kokoinen Saara 84,8 m²

Pia West halusi uuteen taloonsa yhtenäisen tupakeittiön, jotta seurustelu vieraiden kanssa on sujuvaa. Älvsbytalo Saaran selkeässä pohjaratkaisussa toive toteutui, samoin kuin toive tulisijasta osana yhtenäistä olotilaa. Pia halusi kotiinsa myös 3 makuuhuonetta, jotta etätöille on erillistä tilaa, ja aikuisten lasten on mukava käydä vieraisilla.

Pian kertoo, että hän teki valmistaloonsa runsaasti omia lisävalintoja. –Lopputulokseen pystyi sitä kautta vaikuttamaan, vaikka lähtökohta oli vakiotalo.

Hän valitsi esimerkiksi enemmän ja isompia ikkunoita, koska ”valo ja näköala ovat minulle tosi tärkeitä”. Talossa on ympäriinsä tunnelmallisia spottivaloja, ja kylpyhuoneessa lattialämmitys. Katettu, lähes 30-neliöinen päätyterassi laajentaa talon tiloja reilusti ja pidentää kesäkautta. Nyt Pia on ennättänyt hankkia terassille jo lasituksenkin.

Miten rakennuttaminen sujui?

–Älvsbytalon kanssa kaikki on sujunut hienosti. Yhdenottopyyntööni vastattiin heti ja asiat etenivät selkeästi. Kaikki mitä on sanottu ja luvattu, tapahtui. Ja hinta piti sentilleen!

Pia kertoo tyytyväisenä, että Älvsbytalomyyjä Petri Huhtaselta on saanut apua ja turvaa kaikissa vaiheissa. –Aina on saanut hyviä neuvoja ja voinut soittaa ja kysyä.

Yhden naisen taloprojekti ei silti päästänyt toteuttajaansa helpolla: tontti ei ollut valmis tontti, vaan iso pala maata asemakaava-alueen ulkopuolella. Monia asioita piti järjestellä itse alusta alkaen: Sähkö- ja vesiliittymät. Jätevesijärjestelmä. Tiet perille. Tietoliikenneyhteydet. Ja maamassan vaihto, koska rakennuspaikan pohjaolosuhteet niin edellyttivät.

Vakioperustukset kuuluvat Älvsbytalon hintaan, mutta sitä ennen oli talon alle tuleva maa-aines vaihdettava uuteen. Työ oli suuri, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Laajennetut maatyöt Pia osti suoraan Älvsbytalon lisävalintana.

–Älvsbytaloa voin ehdottomasti suositella. Kaikki taloon ja toimitusprosessiin liittyvä on mennyt tosi hyvin.

Vuodessa unelmasta uuteen kotiin

Vielä vuosi sitten toukokuussa Pia West kävi Älvsbytalon taloesittelyssä ja mietti talon hankintaa. Ja siitä vuoden päästä hänen oma talounelmansa oli jo muuttovalmis. Edessä oli ensimmäinen kesä omassa talossa – ja ihana loputtomiin siintävä Fjärden.

Ahkeran kesän aikana talo on jo maalattu Haikaran-harmaaksi. Ja vanha lato on vaihtunut uuteen. Pia kertoo käyvänsä vielä luonnon kanssa lempeää keskustelua siitä, mitä pihamaalle pitäisi tehdä. Ensiratkaisuna terassin edessä kasvoi auringonkukkapelto, ”joka onnistui yllättävän hyvin.”

–Jokainen matka alkaa ensimmäisellä askeleella, Pia huoahtaa nyt, kun katse on jo kohti ensimmäistä talvea uudessa talossa. –Se vain pitää uskaltaa ottaa.

Pia West on halunnut rohkaista ja inspiroida kanssakulkijoitaan myös pitämällä rakennusprojektistaan blogia Pieni talo Fjärdenillä. Unelmatalon tuoreimpia kuulumisia voit seurata myös Facebookissa ja Instragramissa.

Pia, miksi juuri Älvsbytalo?

  • Entuudestaan tuttu talovalmistaja
  • Hinta–laatu-suhde kohdillaan
  • Energiatehokas, kodikas puutalo
  • Myyjä vastasi nopeasti heti ensimmäiseen kyselyyn
  • Mieluinen, muuttovalmis talomalli Saara
  • Lisävalinnoilla helppo toteuttaa omia toiveita
  • Selkeä toimitussisältö: mitä sisältyy, mitä ei
  • Kohtuullinen toimitusaika

Pian 1-kerroksinen Saara-talopaketti 84,8 m²

- Laajennettu maatyöurakointi
- Suuri, 28-neliöinen katettu päätyterassi
- Enemmän ja isompia ikkunoita
- Olohuoneen kokolasinen ikkunaovi
- Kylpyhuoneen lattialämmitys
- Tunnelmalliset spottivalot
- Rosteripintaiset kodinkoneet keittiöön

;

Etsitkö vastauksia?

Olemme valmiina auttamaan kaikissa kysymyksissäsi.

Tilaa talokuvastomme

Ilmaiseksi

Oho!

Odottamaton virhe on tapahtunut. Lataa sivu uudelleen